Elämäntilannemittarista apua jälkihuollon vaikuttavuuden mittaamiseen?
Sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnin kehittämiselle on
suuri tarve. Vaikuttavuudesta puhutaan paljon, ja tieteenalasta riippuen
vaikuttavuuden tarkat määritelmät vaihtelevat. Sosiaali- ja terveydenhuollon
kontekstissa voi kuitenkin Miettisen
ja kollegoiden (2020) mukaan esittää melko yksinkertaisen määritelmän
vaikuttavuudelle. He tuovat esille, että vaikuttavuus on palvelun tai muun
toimenpiteen aiheuttama muutos asiakkaan hyvinvoinnissa tai potilaan
terveydessä. Palvelujen voi siis sanoa olevan vaikuttavia, kun ne edistävät
asiakkaiden terveyttä tai hyvinvointia - eli tuottavat palveluille asetettujen
tavoitteiden mukaisia vaikutuksia.
Efecto 2030 -hanke sosiaalityön vaikuttavuuden mittaamista tutkimassa ja kehittämässä
Näitä hyvinvointivaikutuksia pitäisi kuitenkin pystyä
mittaamaan jollakin tavalla. Etenkin sosiaalityön osalta ongelmana on, että
mittareiden käyttö ja niihin liittyvä osaaminen on ollut pitkään vähäistä
(esim. Toikkanen ym. 2023). Tätä
ongelmaa tutkitaan Jyväskylän yliopiston vetämässä Efecto
2030 -tutkimushankkeessa, jonka yhtenä tarkoituksena on myös tuoda esiin
ratkaisuja sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnin kehittämiseksi.
Tutkimushanke koostuu useista eri osahankkeista, joista yksi
on Diakonia-ammattikorkeakoulun vastuulla. Keskitymme osahankkeessamme
lastensuojelun jälkihuollon vaikuttavuuden tarkasteluun Kymenlaakson
hyvinvointialueella. Aaltio
& Eriksson (2023) tuovat esille, että sosiaalityön vähäisen
mittaamisperinteen takia lastensuojelun sosiaalityön kontekstissakin on
käytetty vain harvoja mittareita, eikä niiden soveltuvuudesta ole
kumuloitunutta tutkittua tietoa. He toteavat, että lastensuojelun kontekstissa
on testattava ja tutkittava muihin konteksteihin tehtyjen mittareiden
soveltuvuutta.
Elämäntilannemittarista apua?
Diakonia-ammattikorkeakoulussa on kehitetty 3X10D-elämäntilannemittarit,
ja Efecto-hankkeessa tulemme testaamaan niiden soveltuvuutta sekä asiakastyössä
puheeksi oton välineenä että jälkihuollon vaikuttavuuden mittaamisessa. Mittarit
pohjautuvat käsitykseen hyvinvoinnin moniulotteisuudesta. Kymmenkunta
ulottuvuutta muodostaa keskeisimmät hyvinvoinnin ulottuvuudet (esim. Schonhardt ym. 2023), ja niitä kartoittamalla
saadaan helposti ja nopeasti luotua yleiskuva vastaajan hyvinvoinnista sekä
tuen tarpeista.
3X10D on siis itsearvointimittari, jossa vastaaja arvioi
itse hyvinvointiaan eri ulottuvuuksilla asteikolla 0–10. Nopeasti täytettävän
mittarin tuloksia voidaan käyttää asiakastyössä puheeksioton välineenä, ja
asiakasprosessin eri vaiheissa täytettynä se tuo esille asiakkaan tilanteessa
tapahtuvia muutoksia. Mitä useammalta asiakkaalta tällaista tietoa saadaan
kerättyä, sitä paremmin myös organisaatiot pystyvät hyödyntämään tietoa vaikuttavuuden
mittaamisessa.
Itsearviointimittareiden hyödyntäminen asiakastyössä on
tärkeää etenkin osallisuutta korostavan lapsi- ja nuorikeskeisen työskentelyn
näkökulmasta, koska ne voivat tukea vastaajaa ilmaisemaan kokemuksensa ja
tuottamaan tietoa omasta tilanteestaan (Hood ym. 2021, Melander 2023). 3X10D-mittarissa
on huomioitu myös voimavarakeskeisyys, eli tulokset voivat paljastaa
voimavaroja joiden avulla elämässä voisi päästä eteenpäin. Voi olla, että
asiakaskin kokee tällaisen voimavarojen huomioimisen voimaannuttavana kaiken
ongelmapuheen keskellä.
Efecto-hankkeessa tulemme siis tutkimaan 3X10D-mittareiden
toimivuutta sekä asiakastyössä että toiminnan vaikuttavuuden mittaamisessa lastensuojelun
jälkihuollon kontekstissa. Sosiaalityön vaikuttavuuden mittaamisen kehittäminen
on tärkeää etenkin näinä aikoina, kun niukkoja resursseja halutaan kohdentaa
mahdollisimman tehokkaasti. Tämä edellyttää toimivia mittareita,
mittauskäytäntöjä sekä niihin liittyvää osaamista. Ja näitä me pyrimme
hankkeessa kehittämään.
Kirjoittaja
Joakim Zitting, YTM, asiantuntija, Diak
18.3.2025

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi tekstiä